Siis tää nuoren miehen pyörittäminen on ihan liian raskasta, henkisesti ja fyysisesti. Olen alkanut ymmärtää että sille, että tässä iässä yleensä pidättäydytään tollaisista nuorukaisista, on ihan syynsä. Ei riitä resurssit moiseen ikäihmisellä, ei vaan riitä!
Ainoa pelastukseni tähän mennessä on ollut se, että kyseinen teini ei asu tällä hetkellä Helsingissä, joten saan sentään viikot levätä. Tai no, levätä ja levätä. Järkyttävä vaiva kun pitää koko ajan yrittää saada itsensä freesin näköiseksi tulevaa viikonloppua varten. Aluksi olin turvautumassa perinteiseen keinovalikoimaani eli Lancômen Genifiqueen ja Beyoncen paastoon, mutta sitten yksi pirullinen liikunnanohjaajakaverini sai herätyksen ja alkoi raahata mua päivittäin salille ihmeelliseen Suurin pudottaja -henkiseen kilvoitteluun, ja eihän sellaisesta tuu jumalauta mitään jonkun siirappiveden voimalla.
Haluan myös mainita, että on kerrassaan mieltä ylentävää käydä salilla ihmisen kanssa, joka on työnsä puolesta ihan super-sportti ja super-kaunis (aika lailla barbinuken näkönen mutta lihaksikkaampi, ja kauniimpi), kun koko muu sali vaan pysähtyy ja äijät seisoo rivissä kuolaamassa kun tää yksi loikkii siellä kepein askelin ja hymy huulilla. Kun taas itse puuskutat jossain nurkassa muodottomana klönttinä naama harmaana ja kylmän hien peitossa. Varsinkin jos sattuu olemaan sunnuntai, jota on edeltänyt lauantai, jolloin olet hätäpäissäsi treffejä jännittäessäsi vetänyt puoli askia röökiä. Lapset, älkää ikinä koskeko tupakkaan! Ainakaan, jos olette yhdeksän vuotta aikaisemmin hirveällä vaivalla pyristelleet eroon siitä. Järkyttävä morkkis ja JÄRKYTTÄVÄ hedari seuraavana päivänä (liittynee myös runsaaseen alkoholinkäyttöön ko. lauantai-iltana, mutta kyllä se niin on että tupakointi tosiaan saa darran aivan uusiin mittasuhteisiin). Tunsin siis siellä salilla hyvin konkreettisesti miten terva ja nikotiini vaan hölskyi menemään keuhkoissa. Ja sielussa. Toisaalta kyseessä saattoi olla myös uhkaavan infarktin tunne, jonka aiheutti nikotiinin ja alkoholin sijaan tuo edellä mainittu urheilijaystäväni. Tarinan opetus: alkoholi ja nikotiini on lähtökohtaisesti hyviä asioita, kunnes kuvaan astuu urheilija ja pilaa kaiken.
Koskin muuten viime viikolla ekaa kertaa elämässäni kahvakuulaankin. Olen tähän asti vastustanut niitä koska ne on niin muotia. Vähän niinku hot jooga, sitä vastustan kanssa. Ja tällä viikolla olen vajonnut niin syviin vesiin, että, jep, olen kokeillut myös elämäni ensimmäisen kerran hot joogaa. Ja siitä aiheesta en edes aloita, on muutenkin verenpaine tapissa ja infarkti alati nurkan takana näin vaaliaikaan. (Seuraava askel: zumba. Mä jotenkin tunnen sen luissani että tämä alamäki ei vaan voi johtaa muualle kuin zumba-tunnille).
Kaikkeen sitä ihminen ajautuu kun yrittää epätoivoisesti roikkua kynsin hampain kauan sitten kadotetussa nuoruudessaan. Onko joku pahainen teini muka kaiken tämän arvoinen? Mitä yhteistä mulla ylipäätään on jonkun 80-luvun lopulla syntyneen henkilön kanssa? Sen lisäksi siis, että kumpikaan ei muista mitään 80-luvusta, toinen siksi että ei ollut vielä syntynyt ja toinen siksi että oli kännissä senkin vuosikymmenen. Eiku hetkinen se oliki 2000-luku. Ja suurin osa ysäristä. Aaanyways.
Olen kallistumassa sille kannalle, että kyllä kahdeksan vuotta ehkä vaan on liikaa, ainakin tässä tapauksessa. Sehän on sama asia kuin jos itse pyörisin jonkun 41-vuotiaan kanssa, ja se nyt olisi ällöttävää. Miksi joku haluaa olla vanhuksen kanssa? Miksi?? Mitkä tollaisen juniorin motiivit on tällaisessa asiassa? Luuleeko se pääsevänsä kiinni isoon perintöön? Omat motiivit nyt on helppo ymmärtää, kun katsoo oman ikäluokkansa tarjoamia valinnan mahdollisuuksia (no okei, riippuu diggaako kaljamahoista vai ei). Mutta tämä toinen osapuoli, mitä se oikein ajattelee? Ymmärtäisin ehkä jos se olisi niin ruma tai ankea ettei saisi omanikäisiään mimmejä, mutta kun se EI ole. Onko sillä joku perversio? Miksi mä haluaisin hengata jonkun pervon kanssa?
Kaikkien osapuolten puolustukseksi täytyy muuten sanoa, että kaverini mukaan ko. teini näyttää 29-vuotiaalta. JA sama kaverini on sanonut aiemmin että mä näytän 28-vuotiaalta, eli TADAA! näytämme täysin normaalilta parilta. Siis tän kaverini mielestä. Ei mun. Nimittäin kun oltiin sunnuntai-aamuna teinin kanssa ulkoiluttamassa koiraa/ koiran kanssa ulkoiluttamassa teiniä, huomasin käveleväni koko ajan vaistomaisesti pari askelta sen takana, kun pelkäsin että poliisit on ihan just tulossa pidättämään mut lapsipornon hallussapidosta.


19 kommenttia:
Mulla se kaatu siihen (miljoonan muun syyn lisäksi), että mä en kestäny sitä ku se junnu flirttaili/rupatteli kaikille muille IKÄISILLEEN tytöille (siis klassinen työpaikkajuttu), jotka on niiiin paljon nätimpiä ja rypyttömämpiä ja joilla ei maan vetovoima vielä näy kropassa. Ja vaikka itse nyt onkin söpö ja tosi nätti (muiden sanomisten perusteella) ja kaikkee ni ei sitä silti vanha jaksa kisailla niitten teinien kanssa. Et sen voi sit ottaa ihan kivana kohteliaisuutena, kun on joskus saanut jotain huomiota nuoremmaltaan :) Plus ku ei jaksa mitää ihme pähkäilyjä et mitähän se nyt meinaa jne. Se hyvä puoli näis vanhemmissa miehissä on, et ne on sanomisissaan suorempia ja rohkeampia eikä kiertele ja kaartele. Siis raaka yleistys.
Nii ja eritoten se, et mä en sitä teinien tsättäilykieltä osaa tulkita. Nauravia hymynaamoja joka lauseen perään, joskus useempi D-kirjain, ja sit puhumaattakaan niistä ihmeellisistä uusista hymiöistä. Osaan tasan perushymiöt, ku viiden vuoden aikana ei tarvinnu tuon ex-puoliskon kanssa kirjottaa viesteihi muuta ku et "tuo kaupast maitoo". Hymiö.
Ah, ikäkeskustelut ovat niin hauskoja.
Ihmisten ikää on välillä käsittämättömän vaikea arvioida, vaikka kuinka tuijottaisi, millaisia ryppyjä niillä on naamassa vai onko niitä ollenkaan. Olen itse mm. luullut erästä n. 40-vuotiasta miestä about 18-20-vuotiaaksi (tosin näin sen silloin aika kaukaa, ehkä lähempää katsottuna olisin tajunnut, ettei se ihan niin nuori ja kimmoisa ollut enää), plus että mua itseäni luullaan yleensä HUOMATTAVAN paljon nuoremmaksi kuin mitä olen. Pohjat sattuivat aikoinaan eräässä tapahtumassa, jossa multa kysyttiin, ostanko ns. aikuisten vai lasten aterian itselleni - lasten aterian ikäraja oli muistaakseni 13 ja itse olin 22. :/
Olen useasti herättänyt suorastaan kauhistusta, kun ihmiset ovat kuulleet oikean ikäni. Vanhemmat työkaveritkaan eivät ilmeisesti voi käsittää, että olen valmistunut jo monta vuotta sitten ja että olen naimisissa (olen 28-vuotias). Juuri taannoin eräs työkaveri huudahti: "Ei mulle tullut mieleenkän, että sä voisit olla NAIMISISSA!!!"
En nyt tiedä onko tämäkään aina niin kivaa. Ilmeisesti mulla ei ole minkäänlaista uskottavuutta. :D
En siis epäile yhtään, ettette voisi näyttää samanikäisiltä. Mutta tosiaan, itsekään en ehkä pysyisi enää jonkun nuoremman vauhdissa, mutta olenkin henkiseltä iältäni mummo. ;) No okei, 28-vuotias ON vielä aika nuori, mutta ainakaan mun kroppa ja psyyke ei kestä enää samanlaisia juttuja kuin joskus 20-vuotiaana. Romahdus on lähellä, jos vähänkin liikaa joutuu valvomaan.
Tulipas pitkä ja turha sepustus, mutta oli vaan niin kivaa kun taas postasit, että itsekin ihan innostuin.
-Susse
No höh. Ite olin aikoinaan kaukosuhteessa (toinen kaupunki) 4v nuoremman kanssa. Kyl siihen jotenkin suhtautui eri tavalla. En kyl ottanu hirveitä ulkonäköpaineita. Lähinnä valitin ja kiukuttelin sille enemmän kuin ehkä vanhemmalle olisin kehdannut. Ja tyyppi taas kuulemma tykkäs mun haasteellisesta luonteesta :) Kyl se olis varmaan tossun alle jäänyt, jos suhde olis vakavammaksi kehittynyt...
Olen itse ajatellut, että ehkä nuoremmat miehet ihastuvat mm. vanhempien naisten itsevarmuuteen, älykkyyteen jne. Ehkä, toisaalta en kyl miehiä ikinä ole oikein ymmärtänyt. Mut pikkuhiljaa pikkuhiljaa...
-Joanna
Raah. Takauma. Olen 10v nuoremman (entisen) poikaystäväni kanssa ns. kanssakäymisessä, kun poika yht´äkkiä ilmoittaa: "mä niiiin saan kicksit kun sulla on tollanen aikuisen naisen kypsä vartalo". Minä: "ai, tä? ööh? no... ööh? tota, no hmm varmaan kiva..."
Toinen takauma: poika opiskelee naisvaltaisessa oppilaitoksessa ja on ryhtynyt mukaan tutor-toimintaan. Minä kieriskelen tuskissani mustasukkaisissa kuvitelmissa, joissa esiintyy kiinteitä, nuoria, tuoreita, rypyttömiä, huolettomia ekan vuoden opiskelijatyttösiä. Ihmettelen mitä poika minussa näkee. Aikuisen naisen vartalon? Muhaha. Tutor-tapahtumissa leikitään hassuja tutustumisleikkejä, ja sen jälkeen mennään porukalla kaljalle ryhmäytymään.
Tsemppiä sulle, mä en kestänyt. t: anonyymi sielunsisar.
Ehkä se sun mies reenaa viikot sauvakävelyä, ku yrittää vaikuttaa kypsemmältä lihalta?;)
ai jumalauta, kuulostaa rankalta. itte näytän/näytin kans ikäistäni nuoremmalta. alkossa ei enää papereita kysytä.. eiko enhän mä siellä enää käykään.. mut vertaistukiryhmässä multa kysyttiin et asunko vielä himassa.. tietty voi olla et näytin vaan niin takakammarin vanhaltapiialta mut ite haluisin aatelle et ne pitivät mua yli 10 vuotta itteeni nuorempana.
.. paljon sitä voikaan pisteitä viestissä käyttää? .. vähä viel..
Kivinen
Zumba on nyt jo niin passé. Sh'bam on nyt SE juttu. Usko vaan.
Voi ei nää sun tekstit on ihan mahtavia, kas kun en oo aiemmin tänne löytänyt. No nyt en pääse täältä pois enää ;D
Olin aikaisemmassa työpaikassani toimiston esimies ja työpöytäni oli muista hieman erillään. Ulkopuoliset luulivat minun olevan sillä perusteella + ulkonäölläni toimiston harjoittelija :D
Joskus taannoin jouduin yhdeksi kesäksi kolmen nuoren miehen loukkuun. SE ei ollut ihmiselle helppoa aikaa ei. Siitä nää rypytkin varmaan.
Hmm... Onkohan mussa joku vika, kun mun mielestä 8 vuotta ei ole mitään! Tosin mulle ikä noin niinkuin ylipäänsä ei tarkoita mitään, että kunhan on vaan yli 18-vuotias niin antaa palaa vaan. Itse olen syntynyt 80-luvun loppupuolella ja elämäni ehdoton rakkaus oli itseäni 20 vuotta vanhempi. (Taisin juuri vesittää kaiken sen suunnattoman uskottavuuden, joka anonyymillä blogikommentoijalla on?)
Jos mä olisin parikymppinen mieshenkilö en yhtään ihmettelisi jos rakastuisin/ihastuisin/ihan mitä vaan itseäni vanhempaan naiseen, koska 1) ei ne parikymppiset pirkot ole läheskään aina ihanan kimmoisia ja pirtsakoita (viittaus itseeni) ja 2) kuka helvetti edes haluaa seurustella ihanan kimmoisan ja pirtsakan pirkon kanssa? Parikymppiset tyttäret on tyhmiä saappaita (ei viittaus itseeni.. köh köh), joiden kanssa ei vaan voi tulla toimeen. Kuka sellasta jaksaisi? Sit pitäis itsekin olla koko ajan ihana ja pirtee ja siitähän nyt sitten taas ei tulis yhtään mitään...
Kuules Tyttö, sä oot rätti ja sun pitäis olla ylpee siitä!
Nimim. olet varmasti tuhat kertaa kimmoisampi ja pirteämpi kuin minä
Tämä poikkeaa hieman aiheesta, mutta olisi mahtavaa saada Tytöltä viiltävää vaalianalyysia tässä lähiaikoina! Etenkin kun sulla on oikeat mielipiteet, höhöh.
Mun uusi viittä-vaille-poikaystävä on vain 3 vuotta mua nuorempi, ja silti olen löytänyt itsetäni noita samoja ajatuksia mitä postauksessa ja kommenttiketjussa oli mainittu (että pitää olla timmimpi ja että mitä se näkee mussa ja sen sellasta). Hurjaa! Kaikkien puolustukseksi vetoan siihen, että mies on mua selvästi pidempi, melkein 2 metriä, ja vaikka on hirveetä sanoa et ikäistään kypsempi, niin joo, kyllä se on myös ikäistään kypsempi. Toisaalta se on syntynyt 90-luvulla, mikä on tosi creepy. Mitenhän meidän käy?!
Heiheihei, ei mitään tommosia teasereita, vaan alas ny vaan avautumaan siitä hot joogasta! Oon vannoutunut astangajoogailija, mut leikattu jalka ei viel ihan siihen rääkkiin taivu, joten oon miettiny hot joogaa. Estä mua, heti, jos syytä on?! Pliiiss. Kiitos.
Heidi - Hyviä pointteja.
Susse - Mä oon niin naurettava jäbä että ilahdun aina suunnattomasti kun ikääni veikataan alaspäin. Esim. viime perjantaina joku poika sanoi olevansa 23, ja kun näki järkyttyneet ilmeeni (järkytys johtui siis hahmon matalasta, ei korkeasta iästä), se totesi voitonriemuisena: "No niin! Mä ARVASIN että oon vanhempi kuin sinä!". (Tätä olen nyt toistellut perjantaista asti kaikille jotka sattuu tai ei satu kuuntelemaan).
Joanna - Niin ne varmaan tekee. Tai siis ainakin kuviteltuun itsevarmuuteen ja älykkyyteen (henk. koht. olen noilta ominaisuuksiltani kutakuinkin 13-vuotiaan tasolla).
Anonyymi sielunsisar - Aikuisen naisen vartalo! APUA! Mää olisin tossa kohtaa kuollut, siis vaan kertakaikkiaan pudonnut sängystä kuolleena maahan. Aikuisen naisen vartalo?? Herravarjele.
AnneVee - :D :D
Kivinen - Joo ja mua luultiin perjantaina alle 23-vuotiaaksi, jokos mä kerroin sen tarinan?
Tiina - Uskon, uskon! En kato ollenkaan tunne muotivirtauksia näissä aikuisten naisten jumppa-asioissa.
Leenaelina - Voi, kiitos!
Heidi - Mua on kans luultu harjoittelijaksi,tosin olen päätellyt sen johtuvan yleisesti pihalla olevasta ja epäasiantuntijamaisesta olemuksestani, ei nuorekkaasta naamasta :/
Banskuansku - HUH! No ei varmasti ollut. (Lue: Olen kateellinen).
Anonyymi 12:51 ip. - Aaawww, kiitos tästä! Joudun ehkä painattamaan ton tekstin t-paitaan.
Emilia - Oh noes. Toivettanne EI ole otettu huomioon, voit tosta yläpuolelta todeta :S
Pari asiaa - No hyvinhän teidän käy! Tietty! <3
Kati - Kyl sun ehkä täytyy mennä sinne, sori. Nimittäin polvi joka ei astangaa kestä, kestää hot joogan varmasti. Totesin just että se on täydellinen darrapäivän "kuntoilu"laji. Siellä tehtiin loppurentoutuksen lisäksi alku- ja välirentoutus. Alkurentoutus! Välirentoutus! Gotta love it.
No mäkin sitte. Olin bussissa tulossa baarista. Joku täti istui mun viereen ja alkoi siunailla kun hänen 18-vuotias ei noudata enää kotiintuloaikoja. Niin että onko mulla kotiintuloajat? Ei, mä oon 32-vuotias ja asun kissan kanssa. Saan tulla ja mennä jo aika vapaasti.
No, täst on aikaa noin sta vuotta niin että unohtakaa.
Haha! kyllähän kissan omistajalla täytyy kotiintuloaika olla.
No multa taas on puhelinmyyjä kysynyt, että onko vanhempia kotona. Tirskuin siihen, ettei täällä asu ketään tän vanhempaa. Vähän yli 30-v olin myöskin.
-Joanna
Zepa - Hehhehehe :D Vaikkakin ihmettelen että miksei sun kissat oo asettanu sulle kotiintuloaikoja. Kyllä mun koira vaan. Mutta se onkin hyvin tuomitseva hahmo noin kaikenkaikkiaan.
Joanna - Ihan mahtavaa :D
Hmm. Hotjooga kuulostaa saman lokeron hommalta hathan ja pilateksen kaa. Et ihan kiva fiilis ja flunssan/darran jälkimaininkiharrastuksena okei, mut eihän se nyt mitään treenaamista ole. Paitsi et siinä tulee lisäks (ymmärtääkseni) hiki. Epäkäytännöllistä. Siis meinaan et suihkuntarve on okei silloin ku on treenattu oikeesti, mut pilateksest voi kätevästi kävellä suoraan kaljalle.
Lähetä kommentti